Tillikan nukkemaailman Tiina kävi opastamassa meitä nukkekotikerholaisia neulahuovutuksessa. Minä tein ketun, joka tuli valmiiksi vasta kotona. Tiinan blogista löytyy kuva, jossa kettukin näkyy. Näissä minun ottamissa kuvissa kettu on jo valmiina.

Sunnuntaina aloin pistellä ketulle pentua, mutta valitettavasti minulla ei ollut sille silmiä eikä kuonoa, joten se saa vielä odottaa. Tarvikkeet on tänään tilattu, joten pian saa pentukin silmät ja kuonon ja minä pääsen kokeilemaan jonkin muun eläimen huovutusta. Tähän taisi jäädä koukkuun.

Kiitoksia vielä kerran Tiina hyvästä opetuksesta.