Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
04.09.2007 - 23:55

Tämän kortin tein viikonvaihteessa tädilleni syntymäpäiväkortiksi. Onnea -mikäli satut täällä käymään!
08.05.2007 - 23:03
Tänään kävin lääkärissä ja sain viikon antibioottikuurin pitkittyneeseen flunssaani. Eipä se tainnut ihan tavallista flunssaa ollakaan, kun on kestänyt jo neljä viikkoa. Ja lopulta mukaan tuli myös silmäoireita. :(
Eilen illalla alkoi tuntua jo vähän paremmalta -heti kun lääkäri oli tilattu-, mutta aamulla oli taas kurja olo. Nyt on kaksi antibiootti tablettia otettu ja tuntuu niin kun alkaisi jo helpottaa. Mutta kuuri loppuun -tietenkin! :) Sen verran piristyin, että kokeilin tänään ihan uutta juttua. :)

ATC-korttien tekoa olen miettinyt jo pidemmän aikaa, siitä lähtien kun Niiskuneidiltä kyselin tarkempaa selostusta mitä tuo ATC-kortti tarkoittaa. Tein sitten äskettäin pari kukkakorttia ja aloittelin muutamaa muuta. Jotenkin minusta tuntuu, että nämä eivät ole minun alaani. Keräilemään en ainakaan niitä aio alkaa, koska keräilen kohta kaikkea! Jos kulmaan tekisi reiät niin noitahan voisi käyttää vaikka pakettikortteina tai en tiedä... katsotaan mitä keksin, jos en muuta niin lahjoitan ne jollekin keräilijälle.. ;)


20.04.2007 - 22:28

Ensimmäinen iiristaittelulla toteuttamani kortti, jonka tein pojallemme synttärikortiksi.
Mielenkiintoinen tekniikka, johon voi kyllä jäädä koukkuun. Muista iiris-korteistani minulla ei vaan ole kuvia... :(


Tässä yksi spiraalitekniikalla tehty kortti. :)


Kirjoittaja

Nukkekodin rakentamista ja sisustamista sekä välillä muutakin askartelua ja näpertämistä.. :)


Tästä kaapista ja tuolista kaikki alkoi...
  
Ilmainen www-laskuri
                                                                                Laskuri otettu käyttöön 3 / 2007
Vierailulla juuri nyt
                                                              
kello